Kylmää järkeä ja lämmintä hulluutta

Jeesuksen viimeinen kevät oli melko synkkä siitäkin huolimatta, että se päättyi kuolleista nousemiseen.

Muistan, kuinka ala-asteella käytiin joka kevät pääsiäisen tiennoilla läpi Jeesuksen viimeisen kevään vaiheita uskonnontunnilla. Tiesin jo hyvin, miten se päättyy, kun opettaja siitä meille luki. Mutta mielessäni toivoin "jospa tällä kertaa ne ihmiset eivät tekisikään sitä, mitä jos tällä kertaa kertomus päättyisi toisin, jospa ne tällä kertaa ymmärtäisivät, että Jeesus on ihan hyvä, eikä häntä tapettaisikaan". Liikuttavaa muistella pientä itseään, joka uskoi ajatuksen voimaan, ja jonka ymmärryskyky ei riittänyt tajuamaan, miksi jonkun täytyy kuolla, että muut pelastuisivat.

Liikuttavaa, paitsi että minusta tuntuu vieläkin siltä. En vieläkään ymmärrä, miksi Jeesuksen piti kuolla. En jaksa teologisia selityksiä siitä, ne ovat yhtä kylmiä kuin murha, eikä mikään niistä saa minua ymmärtämään, miksi hyvä Jumala tarvitsee raa'an murhan, uhrin, toimiinsa, suuremman oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Ei siinä ole mitään hyvää. Eikä minun tarvitse ymmärtää. Luojan kiitos.

Juma, lankaritsa! Eiku siis sain tällaisen pinssin
keväisenä lahjana ystävältä. Kiitos ystävä!

Itse asiassa toivon, etten koskaan ymmärräkään, sillä en halua muuttua ihmiseksi, jolle se, mitä Jeesukselle, toiselle ihmiselle, tehtiin, muuttuu järkeväksi, oikeutetuksi, ymmärrettäväksi. Silloin muuttuisin kylmäksi.

Tämän ymmärtämättömyytenikin kanssa saan armossa elää, ja arvokas järki mahtuu samaan elämään. Lämmintä ja kylmää hyvässä suhteessa, niin tulee sopivaa, tiesi jo isi kertoa kylpyvedestä minulle pienenä.

Mutta mites se kevät täällä? Kah, ulkona paistaa aurinko! Kaunis kevätpäivä! Lumi sulaa (kunnes sitä taas luultavasti tulee parin päivän kuluttua lisää). Taidanpa menää tuohon ihmeelliseen pääsiäisen auringonpaisteeseen lämmittelemään, hullaantua keväästä, olla vain hetken, olla, vailla järjenhiventä. Suosittelen samaa kaikille, joilla on kylmä tai liian järkevä olo.

Voi Jeesuksen kevät -blogi päättyy tähän. Kiitos minulle, lukijoille ja Jeesukselle kevätseurannasta!


Terveisin Verkkotoimittajanretku

Puunhalailija tylyttää Jeesusta palmusunnuntaina

Tämä paju tuotti vielä nihkeästi kissoja,
mutta en kironnut sitä sen tähden.

Hei, nyt se Jeesuksen kevät alkaa – on palmusunnuntai, Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja valmistautuu kuolemaansa. Synkkää on.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus vetää herneen nenään kahteen otteeseen – ensin temppelissä ja toisen kerran hedelmäpuulle. Melko inhimillistä, että mieliala ailahtelee, jos tietää loppunsa olevan lähellä. Vähempikin jännittää ja panee itsehillinnän koetukselle.

Jeesuksen temppelissä riehumisen ymmärrän hyvinkin, kyllä se sapettaa, kun joka asia pitää valjastaa rahantekoon, mutta hedelmäpuulle raivostuminen oli mielestäni liioiteltua. Viaton se viikunapuuressukka hedelmättömyyteensä oli. Minä pidän hedelmäpuita arvokkaina ilman hedelmiäkin, Luojan luomia nekin, arvokkaita ilman ansioita. Kohdatessani hedelmättömän hedelmäpuun en siis kysyisi, "what would Jesus do?" ja etsisi esimerkkiä Raamatusta, vaan halaisin puuta ja sanoisin, että se on hyvä juuri sellaisena.

No mutta kuten totesimme, Jeesus oli ärtynyt, jännittynyt ja kaiken päälle nälkäinen (nälkävihaisuuden ymmärrän toooodella hyvin), joten hän saattoi hieman ampua yli tuon viikunapuun kuivettamisessa. Sellaista sattuu kaikille ihmisille (niillekin, joilla on jumalallinen syntyperä), että kun oikein risoo, suuttuu toiselle, kun tämäkään ei pysty helpottamaan kurjaa mieltä. Luulen, että Jeesuskin olisi halannut viikunapuuta, jos olisi ollut paremmalla tuulella. Ja saattaa toki olla, että tekstin kirjoittajalla on ollut viekkaan vertauskuvallinen ajatus tuossa takana.

Tänään on myös aprillipäivä. Varokaa, lähimmäinen saattaa syöttää pajunköyttä tänään ja nauraa makeasti päälle.

Terveisin Verkkotoimittajanretku