Kylmää järkeä ja lämmintä hulluutta

Jeesuksen viimeinen kevät oli melko synkkä siitäkin huolimatta, että se päättyi kuolleista nousemiseen.

Muistan, kuinka ala-asteella käytiin joka kevät pääsiäisen tiennoilla läpi Jeesuksen viimeisen kevään vaiheita uskonnontunnilla. Tiesin jo hyvin, miten se päättyy, kun opettaja siitä meille luki. Mutta mielessäni toivoin "jospa tällä kertaa ne ihmiset eivät tekisikään sitä, mitä jos tällä kertaa kertomus päättyisi toisin, jospa ne tällä kertaa ymmärtäisivät, että Jeesus on ihan hyvä, eikä häntä tapettaisikaan". Liikuttavaa muistella pientä itseään, joka uskoi ajatuksen voimaan, ja jonka ymmärryskyky ei riittänyt tajuamaan, miksi jonkun täytyy kuolla, että muut pelastuisivat.

Liikuttavaa, paitsi että minusta tuntuu vieläkin siltä. En vieläkään ymmärrä, miksi Jeesuksen piti kuolla. En jaksa teologisia selityksiä siitä, ne ovat yhtä kylmiä kuin murha, eikä mikään niistä saa minua ymmärtämään, miksi hyvä Jumala tarvitsee raa'an murhan, uhrin, toimiinsa, suuremman oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Ei siinä ole mitään hyvää. Eikä minun tarvitse ymmärtää. Luojan kiitos.

Juma, lankaritsa! Eiku siis sain tällaisen pinssin
keväisenä lahjana ystävältä. Kiitos ystävä!

Itse asiassa toivon, etten koskaan ymmärräkään, sillä en halua muuttua ihmiseksi, jolle se, mitä Jeesukselle, toiselle ihmiselle, tehtiin, muuttuu järkeväksi, oikeutetuksi, ymmärrettäväksi. Silloin muuttuisin kylmäksi.

Tämän ymmärtämättömyytenikin kanssa saan armossa elää, ja arvokas järki mahtuu samaan elämään. Lämmintä ja kylmää hyvässä suhteessa, niin tulee sopivaa, tiesi jo isi kertoa kylpyvedestä minulle pienenä.

Mutta mites se kevät täällä? Kah, ulkona paistaa aurinko! Kaunis kevätpäivä! Lumi sulaa (kunnes sitä taas luultavasti tulee parin päivän kuluttua lisää). Taidanpa menää tuohon ihmeelliseen pääsiäisen auringonpaisteeseen lämmittelemään, hullaantua keväästä, olla vain hetken, olla, vailla järjenhiventä. Suosittelen samaa kaikille, joilla on kylmä tai liian järkevä olo.

Voi Jeesuksen kevät -blogi päättyy tähän. Kiitos minulle, lukijoille ja Jeesukselle kevätseurannasta!


Terveisin Verkkotoimittajanretku

Puunhalailija tylyttää Jeesusta palmusunnuntaina

Tämä paju tuotti vielä nihkeästi kissoja,
mutta en kironnut sitä sen tähden.

Hei, nyt se Jeesuksen kevät alkaa – on palmusunnuntai, Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja valmistautuu kuolemaansa. Synkkää on.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus vetää herneen nenään kahteen otteeseen – ensin temppelissä ja toisen kerran hedelmäpuulle. Melko inhimillistä, että mieliala ailahtelee, jos tietää loppunsa olevan lähellä. Vähempikin jännittää ja panee itsehillinnän koetukselle.

Jeesuksen temppelissä riehumisen ymmärrän hyvinkin, kyllä se sapettaa, kun joka asia pitää valjastaa rahantekoon, mutta hedelmäpuulle raivostuminen oli mielestäni liioiteltua. Viaton se viikunapuuressukka hedelmättömyyteensä oli. Minä pidän hedelmäpuita arvokkaina ilman hedelmiäkin, Luojan luomia nekin, arvokkaita ilman ansioita. Kohdatessani hedelmättömän hedelmäpuun en siis kysyisi, "what would Jesus do?" ja etsisi esimerkkiä Raamatusta, vaan halaisin puuta ja sanoisin, että se on hyvä juuri sellaisena.

No mutta kuten totesimme, Jeesus oli ärtynyt, jännittynyt ja kaiken päälle nälkäinen (nälkävihaisuuden ymmärrän toooodella hyvin), joten hän saattoi hieman ampua yli tuon viikunapuun kuivettamisessa. Sellaista sattuu kaikille ihmisille (niillekin, joilla on jumalallinen syntyperä), että kun oikein risoo, suuttuu toiselle, kun tämäkään ei pysty helpottamaan kurjaa mieltä. Luulen, että Jeesuskin olisi halannut viikunapuuta, jos olisi ollut paremmalla tuulella. Ja saattaa toki olla, että tekstin kirjoittajalla on ollut viekkaan vertauskuvallinen ajatus tuossa takana.

Tänään on myös aprillipäivä. Varokaa, lähimmäinen saattaa syöttää pajunköyttä tänään ja nauraa makeasti päälle.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Uskotko oikein?

Hyvää Uskon päivää! En muuten tunne yhtään Usko-nimistä. Se on kaunis nimi.

Olen viime päivinä pohtinut paljon yksin ja yhdessä kavereitteni kanssa, miksi toisen uskoa voi toisinaan olla niin vaikea hyväksyä, koska monelle on ulkopuolelta tultu sanomaan, että "uskot väärin", "sinun uskosi ei ole kristinuskoa".

Jos sanoo uskovansa Jumalaan, muttei oikein osaa määrittää, mikä Jumala on, joku tulee äkkiä kertomaan, mikä se Jumala on, ja jos ei sitä usko, uskoo väärin. Miten voi uskoa väärin jostain sellaisesta, mistä ei tiedetä, tiedetä oikein? Usko, tiedon epävarmuus – onko sille varauksetta tilaa?

Toki uskonnoissa on opinkappaleet, missä on määritetty, mitä mikin on, mikä Jumala on ja niin edelleen, mutta ne opit ovat ihmisten tekemiä. Jotkut uskovat, että Jumala on johdattanut nämä oppien laatijat olemaan oikeassa, mutta entäs jos ei usko siihen? Uskoa siihenkään ei voi pakottaa, ja kuitenkin voi uskoa Jumalaan.

Tämä tiedon epämääräisyys voi itse asiassa olla hyvin vapauttavaa. Ei-tietävälle uskovalle tuskin koskaan tulee tarve kertoa lähimmäiselleen, millä tavalla tämä on vääränlainen, koska ei-tietävällä uskovalla ei todellakaan ole absoluuttisen oikeaa tietoa Jumalan tahdosta. Ei tarvitse tukeutua mielipiteensä kanssa jumalalliseen auktoriteettiin, koska ei tiedä mitään varmaa Jumalan tahdosta. Oma mielipide saa silti olla, ja tuntemus, että Jumala on siihen jotenkin vaikuttanut. Voi vain olla epävarmuutensa kanssa ja hyväksyä, että ihmiset ovat hyvin erilaisia, uskossaaan ja ihan joka tavalla.

Toiset puhuvat uskonvarmuudesta, millä kokemukseni mukaan tarkoittavat, että uskovat varauksetta sen tiedon Jumalasta, mitä ovat saaneet, olevan totta. Silloin on kai helpompaa määrittää, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Silloin on kai myös vaikeampi hyväksyä, että toinen uskoo eri tavalla, koska itse uskoo olevansa oikeassa.

Siinä Usko kera Toivon ja
Rakkauden, klimppinä.

Ihmiset voivat kirjoittaa konsensuksia siitä, mihin kristityt uskovat, mutta lopulta kukin uskoo, mitä uskoo, ja sen uskon myötä kokee tai ei koe itseään kristityksi. Melko turhaa siinä on ulkopuolelta mennä kenenkään pakottamaan toisen uskoa tai kokemusta, niitä ei voi pakottaa. "Et koe itseäsi kristityksi!", olisi aika outo käsky. Onko ratkaisu sitten erottaa tämä uskova, itsensä kristityksi kokeva uskonnollisesta yhteisöstä? Vastatkaa te, jotka uskotte tietävänne oikein, sillä minä en.

Oivoi, näin syviin vesiin upposin Uskon päivän myötä. Jos jota kuta kiinnostaa nyt väitellä oikeanlaisesta ja vääränlaisesta kristinuskosta, niin pitäkää hauskaa, minä sen sijaan lähden viikonlopunviettoon ja yritän tietää ja olla oikeassa lähinnä vain, mitä tulee liikennesääntöihin.

Pääomaa usko- ja uskontoväittelyihin saa opiskelemalla teologiaa, mutta pidä kiirettä, hakuaika päättyy pian!
Pääkaupungissa
På Svenska
Idässä

Terveisin Verkkotoimittajanretku