Kylmää järkeä ja lämmintä hulluutta

Jeesuksen viimeinen kevät oli melko synkkä siitäkin huolimatta, että se päättyi kuolleista nousemiseen.

Muistan, kuinka ala-asteella käytiin joka kevät pääsiäisen tiennoilla läpi Jeesuksen viimeisen kevään vaiheita uskonnontunnilla. Tiesin jo hyvin, miten se päättyy, kun opettaja siitä meille luki. Mutta mielessäni toivoin "jospa tällä kertaa ne ihmiset eivät tekisikään sitä, mitä jos tällä kertaa kertomus päättyisi toisin, jospa ne tällä kertaa ymmärtäisivät, että Jeesus on ihan hyvä, eikä häntä tapettaisikaan". Liikuttavaa muistella pientä itseään, joka uskoi ajatuksen voimaan, ja jonka ymmärryskyky ei riittänyt tajuamaan, miksi jonkun täytyy kuolla, että muut pelastuisivat.

Liikuttavaa, paitsi että minusta tuntuu vieläkin siltä. En vieläkään ymmärrä, miksi Jeesuksen piti kuolla. En jaksa teologisia selityksiä siitä, ne ovat yhtä kylmiä kuin murha, eikä mikään niistä saa minua ymmärtämään, miksi hyvä Jumala tarvitsee raa'an murhan, uhrin, toimiinsa, suuremman oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Ei siinä ole mitään hyvää. Eikä minun tarvitse ymmärtää. Luojan kiitos.

Juma, lankaritsa! Eiku siis sain tällaisen pinssin
keväisenä lahjana ystävältä. Kiitos ystävä!

Itse asiassa toivon, etten koskaan ymmärräkään, sillä en halua muuttua ihmiseksi, jolle se, mitä Jeesukselle, toiselle ihmiselle, tehtiin, muuttuu järkeväksi, oikeutetuksi, ymmärrettäväksi. Silloin muuttuisin kylmäksi.

Tämän ymmärtämättömyytenikin kanssa saan armossa elää, ja arvokas järki mahtuu samaan elämään. Lämmintä ja kylmää hyvässä suhteessa, niin tulee sopivaa, tiesi jo isi kertoa kylpyvedestä minulle pienenä.

Mutta mites se kevät täällä? Kah, ulkona paistaa aurinko! Kaunis kevätpäivä! Lumi sulaa (kunnes sitä taas luultavasti tulee parin päivän kuluttua lisää). Taidanpa menää tuohon ihmeelliseen pääsiäisen auringonpaisteeseen lämmittelemään, hullaantua keväästä, olla vain hetken, olla, vailla järjenhiventä. Suosittelen samaa kaikille, joilla on kylmä tai liian järkevä olo.

Voi Jeesuksen kevät -blogi päättyy tähän. Kiitos minulle, lukijoille ja Jeesukselle kevätseurannasta!


Terveisin Verkkotoimittajanretku

Puunhalailija tylyttää Jeesusta palmusunnuntaina

Tämä paju tuotti vielä nihkeästi kissoja,
mutta en kironnut sitä sen tähden.

Hei, nyt se Jeesuksen kevät alkaa – on palmusunnuntai, Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja valmistautuu kuolemaansa. Synkkää on.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus vetää herneen nenään kahteen otteeseen – ensin temppelissä ja toisen kerran hedelmäpuulle. Melko inhimillistä, että mieliala ailahtelee, jos tietää loppunsa olevan lähellä. Vähempikin jännittää ja panee itsehillinnän koetukselle.

Jeesuksen temppelissä riehumisen ymmärrän hyvinkin, kyllä se sapettaa, kun joka asia pitää valjastaa rahantekoon, mutta hedelmäpuulle raivostuminen oli mielestäni liioiteltua. Viaton se viikunapuuressukka hedelmättömyyteensä oli. Minä pidän hedelmäpuita arvokkaina ilman hedelmiäkin, Luojan luomia nekin, arvokkaita ilman ansioita. Kohdatessani hedelmättömän hedelmäpuun en siis kysyisi, "what would Jesus do?" ja etsisi esimerkkiä Raamatusta, vaan halaisin puuta ja sanoisin, että se on hyvä juuri sellaisena.

No mutta kuten totesimme, Jeesus oli ärtynyt, jännittynyt ja kaiken päälle nälkäinen (nälkävihaisuuden ymmärrän toooodella hyvin), joten hän saattoi hieman ampua yli tuon viikunapuun kuivettamisessa. Sellaista sattuu kaikille ihmisille (niillekin, joilla on jumalallinen syntyperä), että kun oikein risoo, suuttuu toiselle, kun tämäkään ei pysty helpottamaan kurjaa mieltä. Luulen, että Jeesuskin olisi halannut viikunapuuta, jos olisi ollut paremmalla tuulella. Ja saattaa toki olla, että tekstin kirjoittajalla on ollut viekkaan vertauskuvallinen ajatus tuossa takana.

Tänään on myös aprillipäivä. Varokaa, lähimmäinen saattaa syöttää pajunköyttä tänään ja nauraa makeasti päälle.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Uskotko oikein?

Hyvää Uskon päivää! En muuten tunne yhtään Usko-nimistä. Se on kaunis nimi.

Olen viime päivinä pohtinut paljon yksin ja yhdessä kavereitteni kanssa, miksi toisen uskoa voi toisinaan olla niin vaikea hyväksyä, koska monelle on ulkopuolelta tultu sanomaan, että "uskot väärin", "sinun uskosi ei ole kristinuskoa".

Jos sanoo uskovansa Jumalaan, muttei oikein osaa määrittää, mikä Jumala on, joku tulee äkkiä kertomaan, mikä se Jumala on, ja jos ei sitä usko, uskoo väärin. Miten voi uskoa väärin jostain sellaisesta, mistä ei tiedetä, tiedetä oikein? Usko, tiedon epävarmuus – onko sille varauksetta tilaa?

Toki uskonnoissa on opinkappaleet, missä on määritetty, mitä mikin on, mikä Jumala on ja niin edelleen, mutta ne opit ovat ihmisten tekemiä. Jotkut uskovat, että Jumala on johdattanut nämä oppien laatijat olemaan oikeassa, mutta entäs jos ei usko siihen? Uskoa siihenkään ei voi pakottaa, ja kuitenkin voi uskoa Jumalaan.

Tämä tiedon epämääräisyys voi itse asiassa olla hyvin vapauttavaa. Ei-tietävälle uskovalle tuskin koskaan tulee tarve kertoa lähimmäiselleen, millä tavalla tämä on vääränlainen, koska ei-tietävällä uskovalla ei todellakaan ole absoluuttisen oikeaa tietoa Jumalan tahdosta. Ei tarvitse tukeutua mielipiteensä kanssa jumalalliseen auktoriteettiin, koska ei tiedä mitään varmaa Jumalan tahdosta. Oma mielipide saa silti olla, ja tuntemus, että Jumala on siihen jotenkin vaikuttanut. Voi vain olla epävarmuutensa kanssa ja hyväksyä, että ihmiset ovat hyvin erilaisia, uskossaaan ja ihan joka tavalla.

Toiset puhuvat uskonvarmuudesta, millä kokemukseni mukaan tarkoittavat, että uskovat varauksetta sen tiedon Jumalasta, mitä ovat saaneet, olevan totta. Silloin on kai helpompaa määrittää, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Silloin on kai myös vaikeampi hyväksyä, että toinen uskoo eri tavalla, koska itse uskoo olevansa oikeassa.

Siinä Usko kera Toivon ja
Rakkauden, klimppinä.

Ihmiset voivat kirjoittaa konsensuksia siitä, mihin kristityt uskovat, mutta lopulta kukin uskoo, mitä uskoo, ja sen uskon myötä kokee tai ei koe itseään kristityksi. Melko turhaa siinä on ulkopuolelta mennä kenenkään pakottamaan toisen uskoa tai kokemusta, niitä ei voi pakottaa. "Et koe itseäsi kristityksi!", olisi aika outo käsky. Onko ratkaisu sitten erottaa tämä uskova, itsensä kristityksi kokeva uskonnollisesta yhteisöstä? Vastatkaa te, jotka uskotte tietävänne oikein, sillä minä en.

Oivoi, näin syviin vesiin upposin Uskon päivän myötä. Jos jota kuta kiinnostaa nyt väitellä oikeanlaisesta ja vääränlaisesta kristinuskosta, niin pitäkää hauskaa, minä sen sijaan lähden viikonlopunviettoon ja yritän tietää ja olla oikeassa lähinnä vain, mitä tulee liikennesääntöihin.

Pääomaa usko- ja uskontoväittelyihin saa opiskelemalla teologiaa, mutta pidä kiirettä, hakuaika päättyy pian!
Pääkaupungissa
På Svenska
Idässä

Terveisin Verkkotoimittajanretku

F-sana ja k-sana, hui!

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Jos joku oli pois koulusta juuri silloin, kun tunnilla käsiteltiin Minna Canthia, niin hyvin suppea tiivistys: hän oli 1800-luvulla elävä kirjailija, joka edisti naisten koulutusmahdollisuuksia Suomessa.

Feministi. En tiedä, luennehtiko Minna Canth itse itseään täten, mutta suomalaisen tasa-arvon edistämisen kannalta nyt jälkeenpäin häntä usein feministiksi tituleerataan.

Feministi. Joillakin nousee karvat pystyyn, kun f-sana on mainittu. Feministi, feministi, feministi. Mikä siinä inhottaa? Jos feminismin ymmärtää siten, että se on jotain miesten oikeuksista pois, naisille suurempien oikeuksien haalimista, niin kai se ärsyttää. Mutta jos se tarkoittaakin tasa-arvoisia oikeuksia sukupuolesta riippumatta, juridisia oikeuksia, taloudellisia oikeuksia, sosiaalisia oikeuksia, mahdollisuutta ja vapautta olla ihminen ilman, että kukaan määrää, millainen naisen tai miehen pitäisi olla, niin en näe siinä mitään ristiriitaa kristillisen ajattelun kanssa. Oho, k-sana mainittu – sekin nostattaa karvoja toisilla.

No niin. Feminismissä niin kuin kristillisessäkin ajattelussa on lukuisia eri suuntauksia. Aivan varmasti on feministejä, jotka haluavat naisille enemmän valtaa kuin miehille. Ja tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta kristityistä, jotka haluavat pitää naisten ja miesten oikeudet ja mahdollisuudet erilaisina. Ja kun näihin yksisilmäisiin käsityksiin jumittaudutaan kasvattamaan ennakkoluuloja, niin lapsi menee pesuveden mukana niin että humpsista vaan!

Tarkoitan, että jos asialle, kuten feminismille ja kristinuskolle, antaa tilaa vain yhdenlaiselle tavalle nähdä ne, niin menettää mahdollisuuden nähdä sen puolen, jonka itsekin voisi allekirjoittaa. Turhaa poteroitumista!

Millainen feministi ja kristitty oli Minna Canth? Hän kritisoi kirkkoa, mutta henkilökohtainen usko oli hänelle tärkeä. Hän luki hartauskirjoja ja perehtyi intohimoisesti Vuorisaarnaan. Hän tutki uskonnollisuutta myös tieteen keinoin. Hän riitaantui silloisen Kuopion piispan Gustaf Johanssonin kanssa, koska tämä vastusti naisten korkeampaa koulutusta ja olisi halunnut naisten tyytyvän sellaiseen asemaan, mikä Johanssonin ajattelussa oli "luonnonjärjestys".

Canth oli seksuaalimoraalisessa ajattelussaan sellainen, mitä nykyään kai kutsuttaisiin konservatiiviseksi: hän kannatti seksuaalista pidättäytymistä sekä naisille että miehille.

Kirjallisessa tuotannossaan hän toi esille muun muassa yhteiskunnan penseää asennetta tyttöjen kouluttamista kohtaan sekä alkoholin ja miehen ylivaltaa avioliitossa.

Minna Canthin kotitalossa eli Kanttilassa on graffittitaidetta.

Sellainen otos feminististä ja kristitystä. Eikä liene toista samanlaista, mutta lukuisia muunlaisia feministi-kristittyjä. Rohkeasti itse kukin rikkomaan ennakkoluulonsa ismeistä, ideologioista, uskonnoista ja aatteista, kyllä sieltä aina löytyy se mieluisa sävel, jonka myötä seuraavalla kerralla, kun kuulee kyseisen sanan, ei tarvitse karvat pystyssä kulkea. Enemmän siltojen rakentamista, vähemmän poteroitumista.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Päivän menu sisältää Jeesuksen lihaa ja verta, bon appétit!

Lueskelin tulevan sunnuntain evankeliumitekstiä. Siinä Jeesus puhuu melko intohimoisesti siitä, kuinka ihmisten pitää syödä hänen ruumistaan ja juoda hänen vertansa. Vai mitä tästä tuumaatte:  "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää." Melkoista kannibalismia. Ja että siinä vielä olisi elämä kiinni.

Jotkut kristillisen teologian syvissä vesissä uiskentelevat saattavat nyt kokea tarvetta läksyttää minua, että olen ymmärtänyt homman aivan väärin. Älkää peljätkö, minä olen teologian opintoni tehnyt ja tiedän, että Johanneksen evankeliumi on pullollaan näitä jokseenkin korkealentoisia tekstejä, mutta sekään ei estä minua huvittumasta ajatuksesta, että miltä tuo kyseinen teksti kuulostaa sellaisen korvaan, joka ei ole kasvanut kristinuskon kielenkäyttöön tai muutoin ihmislihansyöntiteologiaan perehtynyt. Suoraan sanoen huolestuisin ihmisen mielenterveydestä, jos kyseinen teksti ensikuulemalta kävisi järkeen.

No nyt joku uskosta päihtynyt voisi haluta vuorostaan läksyttää minua siitä, että tämä ei ole järkiasia, että Pyhä Henki synnyttää ihmisessä uskon ja avaa ymmärryksen teksteille. Siihen vastaisin, että jokaisen usko on erilainen, jotkut haluavat ymmärtää toisia enemmän järjellä, mihin uskovat, pohtia pari tuhatta vuotta vanhojen, aivan toisenlaiseen kulttuuriin viittaavien tekstien mielekkyyttä tässä ajassa. Eikä kukaan voi kertoa toiselle, että hänen uskonsa on jotenkin enemmän tai vähemmän aitoa tai oikeanlaista.

Sellaisia ajattelin tämän sunnuntain tekstin äärellä ja totesin, että ei ole ihme, ettei kristinusko ole helposti lähestyttävää, koska sen useat tekstit ja opilliset kohdat vetelevät hyvin kaukana tavallisen tallaajan arkitodellisuudesta ja ymmärryksestä.

Totesin myös, että eipä ole helppoa tässä modernissa maailmassa itseään järkevänä ihmisenä pitävän kertoa olevansa kristitty – mitä hän sillä ikinä tarkoittakaan – koska kristinuskosta vaikuttaisi esimerkiksi tuon tekstin perusteella olevan järki kaukana. Siinä saa helposti idiootin leiman otsaansa.

Siinä sitä nyt sitten on,
Jeesuksen lihaa a.k.a. öylätti.

Sen sijaan minusta ei kuulosta yhtään vaikeasti lähestyttävältä tai järjettömältä, että uskoo korkeampaan voimaan, joka rakastaa kaikkia ihmisiä, ja tämän korkeamman voiman rakkaus aiheuttaa ihmisissä sellaista, että he rakastavat toisaan, tekevät toisilleen hyvää eivätkä tuomitse toisiaan. Jos kertoisin kristinuskosta ensikertalaiselle, alottaisin mieluummin tällä kuin ehtoollisteologialla tai Jeesuksen murhalla.

Helposti lähestyttävää kristillisyyttä ovat viisaat teologit sanoittaneet tämän sunnuntain sisällöksi järjettömästä evankeliumitekstistä huolimatta: "Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville."

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Merkillinen keskiviikkopäivä ja suuri pyhäkouluhuijaus

Hyvää keskiviikkoa! Ei, ei ole mikään kirkkovuoden erityispäivä, ei liioin mikään kansallinen tai kansainvälinen merkkipäivä – ei ainakaan minun tietääkseni. Ihan varmasti monella on tänään syntymäpäivä, hääpäivä tai jollain muulla tavalla merkittävä päivä – onnea vaan – mutta yleisesti ottaen tätä keskiviikkopäivää ei ole noteerattu millään eityisellä tavalla. Ihan keväästä kumpuavaa positiivisuuttani keskiviikkoja toivottelen.

Miksi se on keskiviikko? Eihän se edes ole keskellä viikkoa, torstai on! Paitsi että kun tutkin arkistoja (Wikipedia), saan tietää, että joskus viikko on laskettu alkavaksi sunnuntaista. Ja niin muuten tehdään yhä juutalaisessa ja roomalaisessa kalenterissa. Siitä siis nimitys keskiviikko, keskellä viikkoa.

Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset nimesivät viikonpäivät omien jumaliensa mukaan, jolloin kreikkalaisittain keskiviikko oli hemera Hermu, Hermeen päivä ja roomalaisittain dies Mercurii eli Mercuriuksen päivä. Ranskan kielessä keskiviikko on mercredi.

Germaanisissa kielissä haluttiin siivota pois antiikin jumalat viikonpäivistä ja käyttää omia jumalia, jolloin keskiviikko nimettiin Odin-jumalan mukaan onsdag.

Portugalin kielessä pakanallisilla nimillä heitettiin vesilintua ja otettiin käyttöön numeroidut päivät, jolloin keskiviikko sai nimekseen quarta-feria, neljäs päivä, siis sunnuntaista laskien neljäs. Numeroituja päiviä käytetään muun muassa seemiläisissä kielissä, kiinassa ja vietnamissa, ja keskiviikko on niissä joko kolmas tai neljäs päivä.

Pyhäkoulunopettaja huijasi meitä lapsia! Meille opetettiin, että sunnuntai on pyhäpäivä, lepopäivä, koska Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyönsä päätteeksi. Väärässä oli, aijai, olisi pitänyt faktat tarkistaa. Juutalaisten sapattia, lauantaita vietetään luomistyön muistona, mutta kristittyjen sunnuntainen pyhäpäivän vietto tulee siitä, että Jeesus nousi kuolleista sapatin jälkeisenä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina siis. No, suotakoon tämä erhe pyhäkouluopelle anteeksi, voisi sattua yhdelle jos toisellekin.

Kylläpä riitti juttua yhdestä merkityksettömästä keskiviikkopäivästä! Yritän muistaa tämän, että ihan tavallisista, merkityksettömistä päivistäkin voi vähän paneutumalla oppia uutta, saada iloa ja oivalluksia. Keväistä keskiviikkoa!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Keskiviikko-Kroko seikkailee täällä

Naistenpäivä kuuluu kaikille

Jos vuodessa on yksi naistenpäivä, niin tarkoittaako se, että loput 364 – tai nyt karakusvuonna 365 – päivää ovat miestenpäiviä?

Tätä pohdin, ja totesin, että ei, koska nainen ja mies eivät ole mitään vastakohtia toisilleen. Se, että yksi päivä vuodesta on omistettu naisten heikosta asemasta muistuttamiseen, ei tee muista päivistä miestenpäiviä.

Totesin myös, että kyllä, koska kaikkina päivinä naistenpäivä mukaan lukien miehet saavat keskimääräisesti enemmän palkkaa, miehillä on enemmän oikeuksia ja monessa kulttuurissa miehillä on sosiaalinen oikeutus kontrolloida naisten vapautta.

Totesin toisenkin kerran, että ei, koska kaikkina vuodenpäivinä pojat ja miehet eivät saa ilmaista vapaasti  herkkyyttään, eivät rakastaa ketä haluavat ja miehet syrjäytyvät helposti yhteiskunnasta.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Näitä pohdittuani ihmettelin, miksi me ihmiset siedämme tällaista. Miksi eriarvoisuus kestää? Miksi jokainen ei saa olla vapaa tuntemaan ja toimimaan kuten haluaa, kun se ei ole keneltäkään muulta pois? Miksi ei ole vain ihmistenpäiviä?

Onnellista naistenpäivää kaikille sukupuolille! Tässä keskeneräisessä maailmassa minua lohduttaa, että on myös miestenpäivä ja transfobianvastainen päivä. Ehkä joskus näitä päiviä ei enää tarvita, tai niiden merkitys on oikeasti vain kukkien ja lahjojen antamisessa. Ja siitä tulikin mieleeni, että pienen askeleen kohti tasa-arvoismepaa maailmaa voi tehdä sijoittamalla lahjarahat Naistenpankkiin!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Mikä on se, joka kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas?

Aurinko väijyy jo kaikkialla.

Mitään uutta auringon alla? No ainakin se, että aurinko on jälleen keskuudessamme. Täällä pääkaupunkiseudulla se näyttäytyy jo seitsemältä aamulla ja menee jälleen piiloon vasta kuudelta illalla. Valoisaa aikaa on huikeat 11 tuntia. Toista se oli vielä muutama kuukausi sitten.

Aurinko on katala näillä leveyspiireillä minunkaltaisilleni, joiden keho ja mieli reagoivat valon määrään. Juuri, kun olin tottunut jatkuvaan pimeyteen, valo palaakin taas, TA-DAA, ja kehopoloiseni menee shokkiin, koska se on vielä ohjelmoitunut elämään pimeässä. Mielikin on vielä pimeänä ja kokee ristiriitaa, kun aurinko kuitenkin paistaa.

Ääripäästä toiseen joutuvat aivot sahaamaan ja säätämään kehon ja mielen toimintoja oikukkaan auringon takia. Pitäisi kaiketi harkita muuttoa leveyspiireille, joissa valon määrä vuorokautta kohden on vakio. Ehkä joskus sitten, toistaiseksi valitsen elää tässä jatkuvassa valon ja pimeyden shokkihoidossa.

Tervetuloa vaan takaisin talvilomilta aurinko, kyllä minä tähän taas totun. Kuten eräs parrakas, pitkätukkainen mies sanoi: "Here comes the sun, and I say it's allright."


Kevätväsymyksen iskiessä voi kaikki tuntua tältä. Elä ja ole siis tässä ja nyt, sillä auringon nousemisille ja laskemisille et voi mitään, itsellesi voit. 

Terveisin Verkkotoimittajanretku

P.S. Vastaus otsikon kysymykseen on "aurinko".

Mies, kosi tänään

Karkauspäivänä sanotaan kaiken olevan nurin kurin, niin nurin kurin, että naiset voivat kosia. Häh? Mitä nurinkurista siinä nyt on? Ihan hauska traditio, mutta hölmömpikin tietää, että kosia voi kuka tahansa koska tahansa.

Nämä rukkaset antoi äiti,
ei sydänkäpynen.

Jos haluaa olla nurinkurinen, niin kannattaa toimia juuri päinvastoin kuin mitä kulttuuri sanelee. Siispä mies, kosi tänään.*

Jos mielitiettysi kosinnastasi kieltäytyy, mutta ymmärtää päivän tradition, saat kangasta, josta voit valmistaa jonkin mukavan vaateparren.


*Kosintaa suositellaan sukupuolesta riippumatta tehtäväksi tarkkaa harkintaa käyttäen. Siitä näet seuraa usein avioliitto tai rekisteröity parisuhde.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Puurot ja vellit sovussa sekaisin

Näin taannoin pojan, joka ihonvärinsä ja hiuslaatunsa perusteella oli afrikkalaistaustainen. Hänellä oli Elovena-paita. Hymyilytti. Tässä ajassa ja kulttuurissa hänen paitavalintansa oli lähes kapinallinen. Mutta tuleeko aika, jolloin tuossa näyssä ei ole mitään näennäistä ristiriitaa, joka minua hymyilyttäisi? Että "Elovena" plus "tumma iho" plus "poika" on yhtä kuin "jotain ihan tavallista"?

Tumma poika Elovena-paidassaan tuli mieleeni tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Mietin Kalevalan loppua, jossa Väinämöinen lähtee pois uuden johtohahmon tullessa kuvioihin. Kyseinen johtohahmo sikiää äidissään jostain muusta kuin miehisistä nesteistä ja syntyy talliin. Kuulostaako tutulta? Jep, vertauskuvallisesti Kalevalan kertomusten heijastamat vanhat tavat ja uskomukset väistyvät kristinuskon tieltä.

Todellisuus on tarua...no, erilaisempi. Ei suomalainen kulttuuri muuttunut yhdestä toiseksi kristinuskon tullessa tai vanha kulttuuri lähtenyt pois. Vanhat tavat ja uskomukset sekoittuivat uusien kanssa. Niin yleensä käy, kun kulttuurit kohtaavat, ne etsivät tavan olla yhdessä. Jossain asiassa ne löytävät yhtymäkohdan, jossain tekevät kompromisseja, jossain toteavat toisen toimintatavan yksimielisesti paremmaksi ja jossain luovat kokonaan uutta.

Hei, Elovena voi olla
vaaleanpunaistakin!

Minua ilahduttaa näkemäni Elovena-pojan kaltaiset ajatustenravistelijat, jotka ennakkoluulottomasti tuovat näennäisesti ristiriitaiset asiat yhteen. Asiat eivät ole vain vastakkainaseteltavissa vaan myös yhteensulautettavissa.

Vaikka Elovena-poika toikin hymyä päivääni, niin on lohdullista, että tulevaisuudessa sama näky saattaa todella olla aivan tavallista. Silloin hymyilyttävät toiset asiat. Muutos on mahdollisuus.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää, olkoon se monella tavalla rikas!


Terveisin Verkkotoimittajanretku

Kirjoitus joka liittyy tuhkaan

Tänään on tuhkakeskiviikko, joka aloittaa paastonajan kirkkokalenterissa. Tuhkaako nyt pitäisi syödä? Ei, älkää sentään. Yritän kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa tuhkasta. Tässä se tulee:

Raamatun teksteissä ihmiset sirottelevat tuhkaa ylleen tai istuvat siihen katumuksen ja surun merkiksi. Tuhkalla on tuon ajan kulttuurissa puhdistava merkitys. Suosikkituhkakohtani Raamatussa (kyllä, minulla on "suosikkituhkakohta" Raamatussa ja olen hyvin tietoinen, että se kuulostaa oudolta) on Joonan kirjassa.

Jumala haluaa, että Joona lähtee Niniven kaupunkiin varoittamaan ihmisiä, että näiden on tehtävä parannus tai kaupunki tuhoutuu – Vanhassa testamentissa Jumala tekee tätä paljon, tuhoaa kaupunkeja, koska niiden ihmiset ovat jotenkin harhateillä. Joona ei halua mennä Niniveen ja lähtee pakoon Jumalaa. "Pakoon Jumalaa" – se kuulostaa aina yhtä hilpeältä.

Pakomatkallaan merellä tulee kova myrsky, ja laivassa ihmiset huutavat avuksi kukin omaa jumalaansa. Tämä ei auta, joten he päättävät heittää syyllisestä arpaa – tässä kohtaa tunnen kiitollisuutta niinkin toimivasta oikeuslaitoksesta, joka meillä nykyään kaikkine puutteineen on. Arpa osuu Joonaan, ja Joona itse ehdottaa, että hänet heitettäisiin mereen, jotta myrsky tyyntyisi. Ja niin lentää Joona reilulla arpademokratialla aaltoihin.

Meressä hänet nielaisee valtava kala, ja kalan vatsassa Joona rukoilee kolme päivää ja kolme yötä, kunnes kala oksentaa hänet kuivalle maalle. Tekstissä ei  mainita, perustuuko kertomus tositapahtumiin. Minulla on epäilykseni.

Taas Jumala kehottaa Joonaa lähtemään Niniveen varoittamaan sen asukkaita, ja taisi Joona edellisestä kerrasta jotain oppia, koska päättää tällä kertaa toimia kehotuksen mukaisesti.

Niin Joona huutaa hävitystä Ninivessä, ja kaikki sen asukkaat aloittavat paaston ja pukeutuvat säkkivaatteeseen – säkkivaate on myös katumuksen merkki tuon ajan kulttuurissa. Ja nyt tulee se suosikkituhkakohtani! Kun Niniven kuningas saa kuulla kaupunkinsa potentiaalisesta tuhosta, hän pukeutuu säkkivaatteeseen ja istuutuu tuhkaan. Hän julistaa paaston koko kaupungille, niin ihmisille kuin eläimillekin. Kaikkien on pukeuduttava säkkivatteeseen, myös eläinten – niin mikä on outoa ja mikä ei – ja ihmisten on lopetettava sen pahan tekeminen, mitä ikinä tekevätkään, jotta kaupunki säästyisi tuholta.

Jumala näkee, että niniveläiset todella haluavat tehdä parannuksen ja päättää säästää Niniven kaupungin. Joona tästä kovasti harmistuu. Hän marisee Jumalalle, että suotta tuli Niniveen asti ja näki kaiken tämän vaivan, kun tiesi, että hyvä Jumala kuitenkin säästäisi kaupungin. Hän on itse asiassa niin ärtynyt, että haluaisi kuolla. Jumala kyselee ymmärtäväisesti, että onko Joonalla mitään syytä olla suutuksissa siitä, ettei Ninive tuhoutunutkaan.

Joona lähtee kaupungin ulkopuolelle murjottamaan ja kyhää itselleen katsomon toiveikkaana, että kaupunki sittenkin tuhoutuisi, ja hän voisi seurata sitä aitiopaikalta. Jumala lohduttaa Joonan murheellista mieltä panemalla risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylle varjoksi kuumuudelle, ja Joona on kovin mielissään tästä risiinikasvista.

Seuraavana päivänä mato puree risiinikasvia, ja se kuolee pois. Aurinko porottaa kuumasti taivaalta, ja taas Joona toivoo voivansa kuolla. Jumala kysyy: "Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?" Joona vastaa: "Kyllä on, tahtoisin kuolla." Jumala yrittää selittää Joonalle, että on vähän hassua, että Joona kiukuttelee sekä risiinikasvista että kokonaisen kaupungin pelastumisesta, ja siihen kertomus päättyy.

Kirkko on pimittänyt kuvamateriaalia, joka todistaa,
että se olikin nisäkäs eikä kala, joka Joonan nieli!

En ajatellut summata tässä tarinan opetusta tai edes väittää, että sillä olisi sellaista. Minusta se on hauska kertomus pienine yksityiskohtineen, ja kukin saa siitä suuret teologiset ja kirkkopoliittiset päätelmänsä tehdä niin halutessaan. Tämä minulle tuli tuhkasta mieleen.




Teologisesti tai millään muullakaan tavalla en suosittele ruokapaastoa tai säkkivaatteen pukemista eläimille muuten kuin eläinlääkärin määräyksestä. Jos sen sijaan haluat itse paastota, niin vinkkejä ekologiseen paastoon löydät täältä!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Piiiitkiä pellavia, mässäilyä, juhlia, rasvaa!

Laskiaiseen liittyy monenlaisia perinteitä. Siinä menevät nätisti sekaisin antiikin, pakanalliset, katoliset, ortodoksiset sun muut uskomukset ja tavat. Koska sukupolveani usein moititaan shoppailijasukupolveksi, joka valitsee myös arvonsa ja perinteensä kuin supermarketin hyllyltä ikään, niin en tuota moittijoille pettymystä vaan kannan kunnialla sukupolveni pilkkanimen ja arvioin, mitkä laskiaisperinteet ostoskoriini sujautan.

Jo monnessa kristinuskoa edeltävässä kulttuurissa on laskiaisen aikoihin hyvästelty talvi ja toivotettu kevät tervetulleeksi. Kuulostaa mahtavalta syyltä viettää laskiaista! Tervetuloa kevät, hei hei lumi ja kylmä, kiva kun kävitte, mutta nyt teitä on jo ihan liikaa, menkää jo. Hus.

Monessa kulttuurissa tähän aikaan on myös liittynyt työnjuhla: edellisenä keväänä aloitetut työrupeamat on saatu valmiiksi, ja ennen uutta työn vuosikiertoa on ollut aika juhlia. Tämäkin kuulostaa minulle sopivalta perinteeltä, mutta pomoni saattaisi olla eri mieltä projektieni valmiudesta tai siitä, että läksisin juhlimaan ja näyttäisin naamaani konttorilla seuraavan kerran toukokuussa.

Suomessa työnjuhlaan kuului, että laskiaisena naiset lopettivat pellavien kehräämisen langoiksi, ja siksi mäkeälaskeva kansa huutaa kelkoissaan "pitkiä pellavia" tulevaksi vuodeksi. Tai jotain... En minä ymmärrä tekstiilitöistä pätkän vertaa, joten en lopeta sellaista, mitä en ole aloittanutkaan. Mutta ilmeisesti pitkät pellavat ovat hyvä juttu langan kehräämisen kannalta, joten niitä on syytä mäessä kiljuen toivoa. Käsityöguru tai ei – pyllyllään mäkeä alas ja huutaa, ne osaan.

Linum usitatissimum, näitä pitkinä kiitos.

Kristillisessä merkityksessä laskiaisena valmistaudutaan paastonaikaan, joka alkaa tuhkakeskiviikkona eli huomenna. Ilmeisesti paastoon ei kulttuurista riippumatta laskeuduta kovin kevyesti vaan sitä ennen mässäillään oikein olan takaa. Vai mitä teille tulee mieleen siitä, että ranskan kielessä laskiaistiistaita kutustuaan rasvatiistaiksi, ja Venäjällä on kokonainen voiviikko? Useissa katolisissa maissa vietetään karnevaaleja, joiden luonne juontaa juurensa jo antiikkiin. Carne vale tarkoittaa vapaasti suomennettuna hei hei liha, ja tätä lihatonta aikaa eli paastonaikaa edeltää hillitön mättäminen ja juhlinta. Suomessa mätetään pullaa ja hernaria. Okei, mässäily ja juhliminen – onnistuu.

Shoppailin koriini kaikki perinteet, oho. No tämän kohtuuttoman perinneshoppailun jälkeen tämä laskiaispullamössösukupolven edustaja aloittaa kohtuullisen elämän, kun huomenna alkaa paastonaika. Perinnetuhlailusta en taida luopua, mutta keksinen jonkun järkevämmän tavan paastota.

Terveisin Verkkotoimittajanretku