Mies, kosi tänään

Karkauspäivänä sanotaan kaiken olevan nurin kurin, niin nurin kurin, että naiset voivat kosia. Häh? Mitä nurinkurista siinä nyt on? Ihan hauska traditio, mutta hölmömpikin tietää, että kosia voi kuka tahansa koska tahansa.

Nämä rukkaset antoi äiti,
ei sydänkäpynen.

Jos haluaa olla nurinkurinen, niin kannattaa toimia juuri päinvastoin kuin mitä kulttuuri sanelee. Siispä mies, kosi tänään.*

Jos mielitiettysi kosinnastasi kieltäytyy, mutta ymmärtää päivän tradition, saat kangasta, josta voit valmistaa jonkin mukavan vaateparren.


*Kosintaa suositellaan sukupuolesta riippumatta tehtäväksi tarkkaa harkintaa käyttäen. Siitä näet seuraa usein avioliitto tai rekisteröity parisuhde.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Puurot ja vellit sovussa sekaisin

Näin taannoin pojan, joka ihonvärinsä ja hiuslaatunsa perusteella oli afrikkalaistaustainen. Hänellä oli Elovena-paita. Hymyilytti. Tässä ajassa ja kulttuurissa hänen paitavalintansa oli lähes kapinallinen. Mutta tuleeko aika, jolloin tuossa näyssä ei ole mitään näennäistä ristiriitaa, joka minua hymyilyttäisi? Että "Elovena" plus "tumma iho" plus "poika" on yhtä kuin "jotain ihan tavallista"?

Tumma poika Elovena-paidassaan tuli mieleeni tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Mietin Kalevalan loppua, jossa Väinämöinen lähtee pois uuden johtohahmon tullessa kuvioihin. Kyseinen johtohahmo sikiää äidissään jostain muusta kuin miehisistä nesteistä ja syntyy talliin. Kuulostaako tutulta? Jep, vertauskuvallisesti Kalevalan kertomusten heijastamat vanhat tavat ja uskomukset väistyvät kristinuskon tieltä.

Todellisuus on tarua...no, erilaisempi. Ei suomalainen kulttuuri muuttunut yhdestä toiseksi kristinuskon tullessa tai vanha kulttuuri lähtenyt pois. Vanhat tavat ja uskomukset sekoittuivat uusien kanssa. Niin yleensä käy, kun kulttuurit kohtaavat, ne etsivät tavan olla yhdessä. Jossain asiassa ne löytävät yhtymäkohdan, jossain tekevät kompromisseja, jossain toteavat toisen toimintatavan yksimielisesti paremmaksi ja jossain luovat kokonaan uutta.

Hei, Elovena voi olla
vaaleanpunaistakin!

Minua ilahduttaa näkemäni Elovena-pojan kaltaiset ajatustenravistelijat, jotka ennakkoluulottomasti tuovat näennäisesti ristiriitaiset asiat yhteen. Asiat eivät ole vain vastakkainaseteltavissa vaan myös yhteensulautettavissa.

Vaikka Elovena-poika toikin hymyä päivääni, niin on lohdullista, että tulevaisuudessa sama näky saattaa todella olla aivan tavallista. Silloin hymyilyttävät toiset asiat. Muutos on mahdollisuus.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää, olkoon se monella tavalla rikas!


Terveisin Verkkotoimittajanretku

Kirjoitus joka liittyy tuhkaan

Tänään on tuhkakeskiviikko, joka aloittaa paastonajan kirkkokalenterissa. Tuhkaako nyt pitäisi syödä? Ei, älkää sentään. Yritän kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa tuhkasta. Tässä se tulee:

Raamatun teksteissä ihmiset sirottelevat tuhkaa ylleen tai istuvat siihen katumuksen ja surun merkiksi. Tuhkalla on tuon ajan kulttuurissa puhdistava merkitys. Suosikkituhkakohtani Raamatussa (kyllä, minulla on "suosikkituhkakohta" Raamatussa ja olen hyvin tietoinen, että se kuulostaa oudolta) on Joonan kirjassa.

Jumala haluaa, että Joona lähtee Niniven kaupunkiin varoittamaan ihmisiä, että näiden on tehtävä parannus tai kaupunki tuhoutuu – Vanhassa testamentissa Jumala tekee tätä paljon, tuhoaa kaupunkeja, koska niiden ihmiset ovat jotenkin harhateillä. Joona ei halua mennä Niniveen ja lähtee pakoon Jumalaa. "Pakoon Jumalaa" – se kuulostaa aina yhtä hilpeältä.

Pakomatkallaan merellä tulee kova myrsky, ja laivassa ihmiset huutavat avuksi kukin omaa jumalaansa. Tämä ei auta, joten he päättävät heittää syyllisestä arpaa – tässä kohtaa tunnen kiitollisuutta niinkin toimivasta oikeuslaitoksesta, joka meillä nykyään kaikkine puutteineen on. Arpa osuu Joonaan, ja Joona itse ehdottaa, että hänet heitettäisiin mereen, jotta myrsky tyyntyisi. Ja niin lentää Joona reilulla arpademokratialla aaltoihin.

Meressä hänet nielaisee valtava kala, ja kalan vatsassa Joona rukoilee kolme päivää ja kolme yötä, kunnes kala oksentaa hänet kuivalle maalle. Tekstissä ei  mainita, perustuuko kertomus tositapahtumiin. Minulla on epäilykseni.

Taas Jumala kehottaa Joonaa lähtemään Niniveen varoittamaan sen asukkaita, ja taisi Joona edellisestä kerrasta jotain oppia, koska päättää tällä kertaa toimia kehotuksen mukaisesti.

Niin Joona huutaa hävitystä Ninivessä, ja kaikki sen asukkaat aloittavat paaston ja pukeutuvat säkkivaatteeseen – säkkivaate on myös katumuksen merkki tuon ajan kulttuurissa. Ja nyt tulee se suosikkituhkakohtani! Kun Niniven kuningas saa kuulla kaupunkinsa potentiaalisesta tuhosta, hän pukeutuu säkkivaatteeseen ja istuutuu tuhkaan. Hän julistaa paaston koko kaupungille, niin ihmisille kuin eläimillekin. Kaikkien on pukeuduttava säkkivatteeseen, myös eläinten – niin mikä on outoa ja mikä ei – ja ihmisten on lopetettava sen pahan tekeminen, mitä ikinä tekevätkään, jotta kaupunki säästyisi tuholta.

Jumala näkee, että niniveläiset todella haluavat tehdä parannuksen ja päättää säästää Niniven kaupungin. Joona tästä kovasti harmistuu. Hän marisee Jumalalle, että suotta tuli Niniveen asti ja näki kaiken tämän vaivan, kun tiesi, että hyvä Jumala kuitenkin säästäisi kaupungin. Hän on itse asiassa niin ärtynyt, että haluaisi kuolla. Jumala kyselee ymmärtäväisesti, että onko Joonalla mitään syytä olla suutuksissa siitä, ettei Ninive tuhoutunutkaan.

Joona lähtee kaupungin ulkopuolelle murjottamaan ja kyhää itselleen katsomon toiveikkaana, että kaupunki sittenkin tuhoutuisi, ja hän voisi seurata sitä aitiopaikalta. Jumala lohduttaa Joonan murheellista mieltä panemalla risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylle varjoksi kuumuudelle, ja Joona on kovin mielissään tästä risiinikasvista.

Seuraavana päivänä mato puree risiinikasvia, ja se kuolee pois. Aurinko porottaa kuumasti taivaalta, ja taas Joona toivoo voivansa kuolla. Jumala kysyy: "Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?" Joona vastaa: "Kyllä on, tahtoisin kuolla." Jumala yrittää selittää Joonalle, että on vähän hassua, että Joona kiukuttelee sekä risiinikasvista että kokonaisen kaupungin pelastumisesta, ja siihen kertomus päättyy.

Kirkko on pimittänyt kuvamateriaalia, joka todistaa,
että se olikin nisäkäs eikä kala, joka Joonan nieli!

En ajatellut summata tässä tarinan opetusta tai edes väittää, että sillä olisi sellaista. Minusta se on hauska kertomus pienine yksityiskohtineen, ja kukin saa siitä suuret teologiset ja kirkkopoliittiset päätelmänsä tehdä niin halutessaan. Tämä minulle tuli tuhkasta mieleen.




Teologisesti tai millään muullakaan tavalla en suosittele ruokapaastoa tai säkkivaatteen pukemista eläimille muuten kuin eläinlääkärin määräyksestä. Jos sen sijaan haluat itse paastota, niin vinkkejä ekologiseen paastoon löydät täältä!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Piiiitkiä pellavia, mässäilyä, juhlia, rasvaa!

Laskiaiseen liittyy monenlaisia perinteitä. Siinä menevät nätisti sekaisin antiikin, pakanalliset, katoliset, ortodoksiset sun muut uskomukset ja tavat. Koska sukupolveani usein moititaan shoppailijasukupolveksi, joka valitsee myös arvonsa ja perinteensä kuin supermarketin hyllyltä ikään, niin en tuota moittijoille pettymystä vaan kannan kunnialla sukupolveni pilkkanimen ja arvioin, mitkä laskiaisperinteet ostoskoriini sujautan.

Jo monnessa kristinuskoa edeltävässä kulttuurissa on laskiaisen aikoihin hyvästelty talvi ja toivotettu kevät tervetulleeksi. Kuulostaa mahtavalta syyltä viettää laskiaista! Tervetuloa kevät, hei hei lumi ja kylmä, kiva kun kävitte, mutta nyt teitä on jo ihan liikaa, menkää jo. Hus.

Monessa kulttuurissa tähän aikaan on myös liittynyt työnjuhla: edellisenä keväänä aloitetut työrupeamat on saatu valmiiksi, ja ennen uutta työn vuosikiertoa on ollut aika juhlia. Tämäkin kuulostaa minulle sopivalta perinteeltä, mutta pomoni saattaisi olla eri mieltä projektieni valmiudesta tai siitä, että läksisin juhlimaan ja näyttäisin naamaani konttorilla seuraavan kerran toukokuussa.

Suomessa työnjuhlaan kuului, että laskiaisena naiset lopettivat pellavien kehräämisen langoiksi, ja siksi mäkeälaskeva kansa huutaa kelkoissaan "pitkiä pellavia" tulevaksi vuodeksi. Tai jotain... En minä ymmärrä tekstiilitöistä pätkän vertaa, joten en lopeta sellaista, mitä en ole aloittanutkaan. Mutta ilmeisesti pitkät pellavat ovat hyvä juttu langan kehräämisen kannalta, joten niitä on syytä mäessä kiljuen toivoa. Käsityöguru tai ei – pyllyllään mäkeä alas ja huutaa, ne osaan.

Linum usitatissimum, näitä pitkinä kiitos.

Kristillisessä merkityksessä laskiaisena valmistaudutaan paastonaikaan, joka alkaa tuhkakeskiviikkona eli huomenna. Ilmeisesti paastoon ei kulttuurista riippumatta laskeuduta kovin kevyesti vaan sitä ennen mässäillään oikein olan takaa. Vai mitä teille tulee mieleen siitä, että ranskan kielessä laskiaistiistaita kutustuaan rasvatiistaiksi, ja Venäjällä on kokonainen voiviikko? Useissa katolisissa maissa vietetään karnevaaleja, joiden luonne juontaa juurensa jo antiikkiin. Carne vale tarkoittaa vapaasti suomennettuna hei hei liha, ja tätä lihatonta aikaa eli paastonaikaa edeltää hillitön mättäminen ja juhlinta. Suomessa mätetään pullaa ja hernaria. Okei, mässäily ja juhliminen – onnistuu.

Shoppailin koriini kaikki perinteet, oho. No tämän kohtuuttoman perinneshoppailun jälkeen tämä laskiaispullamössösukupolven edustaja aloittaa kohtuullisen elämän, kun huomenna alkaa paastonaika. Perinnetuhlailusta en taida luopua, mutta keksinen jonkun järkevämmän tavan paastota.

Terveisin Verkkotoimittajanretku