Uskotko oikein?

Hyvää Uskon päivää! En muuten tunne yhtään Usko-nimistä. Se on kaunis nimi.

Olen viime päivinä pohtinut paljon yksin ja yhdessä kavereitteni kanssa, miksi toisen uskoa voi toisinaan olla niin vaikea hyväksyä, koska monelle on ulkopuolelta tultu sanomaan, että "uskot väärin", "sinun uskosi ei ole kristinuskoa".

Jos sanoo uskovansa Jumalaan, muttei oikein osaa määrittää, mikä Jumala on, joku tulee äkkiä kertomaan, mikä se Jumala on, ja jos ei sitä usko, uskoo väärin. Miten voi uskoa väärin jostain sellaisesta, mistä ei tiedetä, tiedetä oikein? Usko, tiedon epävarmuus – onko sille varauksetta tilaa?

Toki uskonnoissa on opinkappaleet, missä on määritetty, mitä mikin on, mikä Jumala on ja niin edelleen, mutta ne opit ovat ihmisten tekemiä. Jotkut uskovat, että Jumala on johdattanut nämä oppien laatijat olemaan oikeassa, mutta entäs jos ei usko siihen? Uskoa siihenkään ei voi pakottaa, ja kuitenkin voi uskoa Jumalaan.

Tämä tiedon epämääräisyys voi itse asiassa olla hyvin vapauttavaa. Ei-tietävälle uskovalle tuskin koskaan tulee tarve kertoa lähimmäiselleen, millä tavalla tämä on vääränlainen, koska ei-tietävällä uskovalla ei todellakaan ole absoluuttisen oikeaa tietoa Jumalan tahdosta. Ei tarvitse tukeutua mielipiteensä kanssa jumalalliseen auktoriteettiin, koska ei tiedä mitään varmaa Jumalan tahdosta. Oma mielipide saa silti olla, ja tuntemus, että Jumala on siihen jotenkin vaikuttanut. Voi vain olla epävarmuutensa kanssa ja hyväksyä, että ihmiset ovat hyvin erilaisia, uskossaaan ja ihan joka tavalla.

Toiset puhuvat uskonvarmuudesta, millä kokemukseni mukaan tarkoittavat, että uskovat varauksetta sen tiedon Jumalasta, mitä ovat saaneet, olevan totta. Silloin on kai helpompaa määrittää, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Silloin on kai myös vaikeampi hyväksyä, että toinen uskoo eri tavalla, koska itse uskoo olevansa oikeassa.

Siinä Usko kera Toivon ja
Rakkauden, klimppinä.

Ihmiset voivat kirjoittaa konsensuksia siitä, mihin kristityt uskovat, mutta lopulta kukin uskoo, mitä uskoo, ja sen uskon myötä kokee tai ei koe itseään kristityksi. Melko turhaa siinä on ulkopuolelta mennä kenenkään pakottamaan toisen uskoa tai kokemusta, niitä ei voi pakottaa. "Et koe itseäsi kristityksi!", olisi aika outo käsky. Onko ratkaisu sitten erottaa tämä uskova, itsensä kristityksi kokeva uskonnollisesta yhteisöstä? Vastatkaa te, jotka uskotte tietävänne oikein, sillä minä en.

Oivoi, näin syviin vesiin upposin Uskon päivän myötä. Jos jota kuta kiinnostaa nyt väitellä oikeanlaisesta ja vääränlaisesta kristinuskosta, niin pitäkää hauskaa, minä sen sijaan lähden viikonlopunviettoon ja yritän tietää ja olla oikeassa lähinnä vain, mitä tulee liikennesääntöihin.

Pääomaa usko- ja uskontoväittelyihin saa opiskelemalla teologiaa, mutta pidä kiirettä, hakuaika päättyy pian!
Pääkaupungissa
På Svenska
Idässä

Terveisin Verkkotoimittajanretku

F-sana ja k-sana, hui!

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Jos joku oli pois koulusta juuri silloin, kun tunnilla käsiteltiin Minna Canthia, niin hyvin suppea tiivistys: hän oli 1800-luvulla elävä kirjailija, joka edisti naisten koulutusmahdollisuuksia Suomessa.

Feministi. En tiedä, luennehtiko Minna Canth itse itseään täten, mutta suomalaisen tasa-arvon edistämisen kannalta nyt jälkeenpäin häntä usein feministiksi tituleerataan.

Feministi. Joillakin nousee karvat pystyyn, kun f-sana on mainittu. Feministi, feministi, feministi. Mikä siinä inhottaa? Jos feminismin ymmärtää siten, että se on jotain miesten oikeuksista pois, naisille suurempien oikeuksien haalimista, niin kai se ärsyttää. Mutta jos se tarkoittaakin tasa-arvoisia oikeuksia sukupuolesta riippumatta, juridisia oikeuksia, taloudellisia oikeuksia, sosiaalisia oikeuksia, mahdollisuutta ja vapautta olla ihminen ilman, että kukaan määrää, millainen naisen tai miehen pitäisi olla, niin en näe siinä mitään ristiriitaa kristillisen ajattelun kanssa. Oho, k-sana mainittu – sekin nostattaa karvoja toisilla.

No niin. Feminismissä niin kuin kristillisessäkin ajattelussa on lukuisia eri suuntauksia. Aivan varmasti on feministejä, jotka haluavat naisille enemmän valtaa kuin miehille. Ja tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta kristityistä, jotka haluavat pitää naisten ja miesten oikeudet ja mahdollisuudet erilaisina. Ja kun näihin yksisilmäisiin käsityksiin jumittaudutaan kasvattamaan ennakkoluuloja, niin lapsi menee pesuveden mukana niin että humpsista vaan!

Tarkoitan, että jos asialle, kuten feminismille ja kristinuskolle, antaa tilaa vain yhdenlaiselle tavalle nähdä ne, niin menettää mahdollisuuden nähdä sen puolen, jonka itsekin voisi allekirjoittaa. Turhaa poteroitumista!

Millainen feministi ja kristitty oli Minna Canth? Hän kritisoi kirkkoa, mutta henkilökohtainen usko oli hänelle tärkeä. Hän luki hartauskirjoja ja perehtyi intohimoisesti Vuorisaarnaan. Hän tutki uskonnollisuutta myös tieteen keinoin. Hän riitaantui silloisen Kuopion piispan Gustaf Johanssonin kanssa, koska tämä vastusti naisten korkeampaa koulutusta ja olisi halunnut naisten tyytyvän sellaiseen asemaan, mikä Johanssonin ajattelussa oli "luonnonjärjestys".

Canth oli seksuaalimoraalisessa ajattelussaan sellainen, mitä nykyään kai kutsuttaisiin konservatiiviseksi: hän kannatti seksuaalista pidättäytymistä sekä naisille että miehille.

Kirjallisessa tuotannossaan hän toi esille muun muassa yhteiskunnan penseää asennetta tyttöjen kouluttamista kohtaan sekä alkoholin ja miehen ylivaltaa avioliitossa.

Minna Canthin kotitalossa eli Kanttilassa on graffittitaidetta.

Sellainen otos feminististä ja kristitystä. Eikä liene toista samanlaista, mutta lukuisia muunlaisia feministi-kristittyjä. Rohkeasti itse kukin rikkomaan ennakkoluulonsa ismeistä, ideologioista, uskonnoista ja aatteista, kyllä sieltä aina löytyy se mieluisa sävel, jonka myötä seuraavalla kerralla, kun kuulee kyseisen sanan, ei tarvitse karvat pystyssä kulkea. Enemmän siltojen rakentamista, vähemmän poteroitumista.

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Päivän menu sisältää Jeesuksen lihaa ja verta, bon appétit!

Lueskelin tulevan sunnuntain evankeliumitekstiä. Siinä Jeesus puhuu melko intohimoisesti siitä, kuinka ihmisten pitää syödä hänen ruumistaan ja juoda hänen vertansa. Vai mitä tästä tuumaatte:  "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää." Melkoista kannibalismia. Ja että siinä vielä olisi elämä kiinni.

Jotkut kristillisen teologian syvissä vesissä uiskentelevat saattavat nyt kokea tarvetta läksyttää minua, että olen ymmärtänyt homman aivan väärin. Älkää peljätkö, minä olen teologian opintoni tehnyt ja tiedän, että Johanneksen evankeliumi on pullollaan näitä jokseenkin korkealentoisia tekstejä, mutta sekään ei estä minua huvittumasta ajatuksesta, että miltä tuo kyseinen teksti kuulostaa sellaisen korvaan, joka ei ole kasvanut kristinuskon kielenkäyttöön tai muutoin ihmislihansyöntiteologiaan perehtynyt. Suoraan sanoen huolestuisin ihmisen mielenterveydestä, jos kyseinen teksti ensikuulemalta kävisi järkeen.

No nyt joku uskosta päihtynyt voisi haluta vuorostaan läksyttää minua siitä, että tämä ei ole järkiasia, että Pyhä Henki synnyttää ihmisessä uskon ja avaa ymmärryksen teksteille. Siihen vastaisin, että jokaisen usko on erilainen, jotkut haluavat ymmärtää toisia enemmän järjellä, mihin uskovat, pohtia pari tuhatta vuotta vanhojen, aivan toisenlaiseen kulttuuriin viittaavien tekstien mielekkyyttä tässä ajassa. Eikä kukaan voi kertoa toiselle, että hänen uskonsa on jotenkin enemmän tai vähemmän aitoa tai oikeanlaista.

Sellaisia ajattelin tämän sunnuntain tekstin äärellä ja totesin, että ei ole ihme, ettei kristinusko ole helposti lähestyttävää, koska sen useat tekstit ja opilliset kohdat vetelevät hyvin kaukana tavallisen tallaajan arkitodellisuudesta ja ymmärryksestä.

Totesin myös, että eipä ole helppoa tässä modernissa maailmassa itseään järkevänä ihmisenä pitävän kertoa olevansa kristitty – mitä hän sillä ikinä tarkoittakaan – koska kristinuskosta vaikuttaisi esimerkiksi tuon tekstin perusteella olevan järki kaukana. Siinä saa helposti idiootin leiman otsaansa.

Siinä sitä nyt sitten on,
Jeesuksen lihaa a.k.a. öylätti.

Sen sijaan minusta ei kuulosta yhtään vaikeasti lähestyttävältä tai järjettömältä, että uskoo korkeampaan voimaan, joka rakastaa kaikkia ihmisiä, ja tämän korkeamman voiman rakkaus aiheuttaa ihmisissä sellaista, että he rakastavat toisaan, tekevät toisilleen hyvää eivätkä tuomitse toisiaan. Jos kertoisin kristinuskosta ensikertalaiselle, alottaisin mieluummin tällä kuin ehtoollisteologialla tai Jeesuksen murhalla.

Helposti lähestyttävää kristillisyyttä ovat viisaat teologit sanoittaneet tämän sunnuntain sisällöksi järjettömästä evankeliumitekstistä huolimatta: "Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville."

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Merkillinen keskiviikkopäivä ja suuri pyhäkouluhuijaus

Hyvää keskiviikkoa! Ei, ei ole mikään kirkkovuoden erityispäivä, ei liioin mikään kansallinen tai kansainvälinen merkkipäivä – ei ainakaan minun tietääkseni. Ihan varmasti monella on tänään syntymäpäivä, hääpäivä tai jollain muulla tavalla merkittävä päivä – onnea vaan – mutta yleisesti ottaen tätä keskiviikkopäivää ei ole noteerattu millään eityisellä tavalla. Ihan keväästä kumpuavaa positiivisuuttani keskiviikkoja toivottelen.

Miksi se on keskiviikko? Eihän se edes ole keskellä viikkoa, torstai on! Paitsi että kun tutkin arkistoja (Wikipedia), saan tietää, että joskus viikko on laskettu alkavaksi sunnuntaista. Ja niin muuten tehdään yhä juutalaisessa ja roomalaisessa kalenterissa. Siitä siis nimitys keskiviikko, keskellä viikkoa.

Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset nimesivät viikonpäivät omien jumaliensa mukaan, jolloin kreikkalaisittain keskiviikko oli hemera Hermu, Hermeen päivä ja roomalaisittain dies Mercurii eli Mercuriuksen päivä. Ranskan kielessä keskiviikko on mercredi.

Germaanisissa kielissä haluttiin siivota pois antiikin jumalat viikonpäivistä ja käyttää omia jumalia, jolloin keskiviikko nimettiin Odin-jumalan mukaan onsdag.

Portugalin kielessä pakanallisilla nimillä heitettiin vesilintua ja otettiin käyttöön numeroidut päivät, jolloin keskiviikko sai nimekseen quarta-feria, neljäs päivä, siis sunnuntaista laskien neljäs. Numeroituja päiviä käytetään muun muassa seemiläisissä kielissä, kiinassa ja vietnamissa, ja keskiviikko on niissä joko kolmas tai neljäs päivä.

Pyhäkoulunopettaja huijasi meitä lapsia! Meille opetettiin, että sunnuntai on pyhäpäivä, lepopäivä, koska Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyönsä päätteeksi. Väärässä oli, aijai, olisi pitänyt faktat tarkistaa. Juutalaisten sapattia, lauantaita vietetään luomistyön muistona, mutta kristittyjen sunnuntainen pyhäpäivän vietto tulee siitä, että Jeesus nousi kuolleista sapatin jälkeisenä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina siis. No, suotakoon tämä erhe pyhäkouluopelle anteeksi, voisi sattua yhdelle jos toisellekin.

Kylläpä riitti juttua yhdestä merkityksettömästä keskiviikkopäivästä! Yritän muistaa tämän, että ihan tavallisista, merkityksettömistä päivistäkin voi vähän paneutumalla oppia uutta, saada iloa ja oivalluksia. Keväistä keskiviikkoa!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Keskiviikko-Kroko seikkailee täällä

Naistenpäivä kuuluu kaikille

Jos vuodessa on yksi naistenpäivä, niin tarkoittaako se, että loput 364 – tai nyt karakusvuonna 365 – päivää ovat miestenpäiviä?

Tätä pohdin, ja totesin, että ei, koska nainen ja mies eivät ole mitään vastakohtia toisilleen. Se, että yksi päivä vuodesta on omistettu naisten heikosta asemasta muistuttamiseen, ei tee muista päivistä miestenpäiviä.

Totesin myös, että kyllä, koska kaikkina päivinä naistenpäivä mukaan lukien miehet saavat keskimääräisesti enemmän palkkaa, miehillä on enemmän oikeuksia ja monessa kulttuurissa miehillä on sosiaalinen oikeutus kontrolloida naisten vapautta.

Totesin toisenkin kerran, että ei, koska kaikkina vuodenpäivinä pojat ja miehet eivät saa ilmaista vapaasti  herkkyyttään, eivät rakastaa ketä haluavat ja miehet syrjäytyvät helposti yhteiskunnasta.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Näitä pohdittuani ihmettelin, miksi me ihmiset siedämme tällaista. Miksi eriarvoisuus kestää? Miksi jokainen ei saa olla vapaa tuntemaan ja toimimaan kuten haluaa, kun se ei ole keneltäkään muulta pois? Miksi ei ole vain ihmistenpäiviä?

Onnellista naistenpäivää kaikille sukupuolille! Tässä keskeneräisessä maailmassa minua lohduttaa, että on myös miestenpäivä ja transfobianvastainen päivä. Ehkä joskus näitä päiviä ei enää tarvita, tai niiden merkitys on oikeasti vain kukkien ja lahjojen antamisessa. Ja siitä tulikin mieleeni, että pienen askeleen kohti tasa-arvoismepaa maailmaa voi tehdä sijoittamalla lahjarahat Naistenpankkiin!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Mikä on se, joka kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas?

Aurinko väijyy jo kaikkialla.

Mitään uutta auringon alla? No ainakin se, että aurinko on jälleen keskuudessamme. Täällä pääkaupunkiseudulla se näyttäytyy jo seitsemältä aamulla ja menee jälleen piiloon vasta kuudelta illalla. Valoisaa aikaa on huikeat 11 tuntia. Toista se oli vielä muutama kuukausi sitten.

Aurinko on katala näillä leveyspiireillä minunkaltaisilleni, joiden keho ja mieli reagoivat valon määrään. Juuri, kun olin tottunut jatkuvaan pimeyteen, valo palaakin taas, TA-DAA, ja kehopoloiseni menee shokkiin, koska se on vielä ohjelmoitunut elämään pimeässä. Mielikin on vielä pimeänä ja kokee ristiriitaa, kun aurinko kuitenkin paistaa.

Ääripäästä toiseen joutuvat aivot sahaamaan ja säätämään kehon ja mielen toimintoja oikukkaan auringon takia. Pitäisi kaiketi harkita muuttoa leveyspiireille, joissa valon määrä vuorokautta kohden on vakio. Ehkä joskus sitten, toistaiseksi valitsen elää tässä jatkuvassa valon ja pimeyden shokkihoidossa.

Tervetuloa vaan takaisin talvilomilta aurinko, kyllä minä tähän taas totun. Kuten eräs parrakas, pitkätukkainen mies sanoi: "Here comes the sun, and I say it's allright."


Kevätväsymyksen iskiessä voi kaikki tuntua tältä. Elä ja ole siis tässä ja nyt, sillä auringon nousemisille ja laskemisille et voi mitään, itsellesi voit. 

Terveisin Verkkotoimittajanretku

P.S. Vastaus otsikon kysymykseen on "aurinko".