Merkillinen keskiviikkopäivä ja suuri pyhäkouluhuijaus

Hyvää keskiviikkoa! Ei, ei ole mikään kirkkovuoden erityispäivä, ei liioin mikään kansallinen tai kansainvälinen merkkipäivä – ei ainakaan minun tietääkseni. Ihan varmasti monella on tänään syntymäpäivä, hääpäivä tai jollain muulla tavalla merkittävä päivä – onnea vaan – mutta yleisesti ottaen tätä keskiviikkopäivää ei ole noteerattu millään eityisellä tavalla. Ihan keväästä kumpuavaa positiivisuuttani keskiviikkoja toivottelen.

Miksi se on keskiviikko? Eihän se edes ole keskellä viikkoa, torstai on! Paitsi että kun tutkin arkistoja (Wikipedia), saan tietää, että joskus viikko on laskettu alkavaksi sunnuntaista. Ja niin muuten tehdään yhä juutalaisessa ja roomalaisessa kalenterissa. Siitä siis nimitys keskiviikko, keskellä viikkoa.

Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset nimesivät viikonpäivät omien jumaliensa mukaan, jolloin kreikkalaisittain keskiviikko oli hemera Hermu, Hermeen päivä ja roomalaisittain dies Mercurii eli Mercuriuksen päivä. Ranskan kielessä keskiviikko on mercredi.

Germaanisissa kielissä haluttiin siivota pois antiikin jumalat viikonpäivistä ja käyttää omia jumalia, jolloin keskiviikko nimettiin Odin-jumalan mukaan onsdag.

Portugalin kielessä pakanallisilla nimillä heitettiin vesilintua ja otettiin käyttöön numeroidut päivät, jolloin keskiviikko sai nimekseen quarta-feria, neljäs päivä, siis sunnuntaista laskien neljäs. Numeroituja päiviä käytetään muun muassa seemiläisissä kielissä, kiinassa ja vietnamissa, ja keskiviikko on niissä joko kolmas tai neljäs päivä.

Pyhäkoulunopettaja huijasi meitä lapsia! Meille opetettiin, että sunnuntai on pyhäpäivä, lepopäivä, koska Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyönsä päätteeksi. Väärässä oli, aijai, olisi pitänyt faktat tarkistaa. Juutalaisten sapattia, lauantaita vietetään luomistyön muistona, mutta kristittyjen sunnuntainen pyhäpäivän vietto tulee siitä, että Jeesus nousi kuolleista sapatin jälkeisenä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina siis. No, suotakoon tämä erhe pyhäkouluopelle anteeksi, voisi sattua yhdelle jos toisellekin.

Kylläpä riitti juttua yhdestä merkityksettömästä keskiviikkopäivästä! Yritän muistaa tämän, että ihan tavallisista, merkityksettömistä päivistäkin voi vähän paneutumalla oppia uutta, saada iloa ja oivalluksia. Keväistä keskiviikkoa!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Keskiviikko-Kroko seikkailee täällä

Naistenpäivä kuuluu kaikille

Jos vuodessa on yksi naistenpäivä, niin tarkoittaako se, että loput 364 – tai nyt karakusvuonna 365 – päivää ovat miestenpäiviä?

Tätä pohdin, ja totesin, että ei, koska nainen ja mies eivät ole mitään vastakohtia toisilleen. Se, että yksi päivä vuodesta on omistettu naisten heikosta asemasta muistuttamiseen, ei tee muista päivistä miestenpäiviä.

Totesin myös, että kyllä, koska kaikkina päivinä naistenpäivä mukaan lukien miehet saavat keskimääräisesti enemmän palkkaa, miehillä on enemmän oikeuksia ja monessa kulttuurissa miehillä on sosiaalinen oikeutus kontrolloida naisten vapautta.

Totesin toisenkin kerran, että ei, koska kaikkina vuodenpäivinä pojat ja miehet eivät saa ilmaista vapaasti  herkkyyttään, eivät rakastaa ketä haluavat ja miehet syrjäytyvät helposti yhteiskunnasta.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Näitä pohdittuani ihmettelin, miksi me ihmiset siedämme tällaista. Miksi eriarvoisuus kestää? Miksi jokainen ei saa olla vapaa tuntemaan ja toimimaan kuten haluaa, kun se ei ole keneltäkään muulta pois? Miksi ei ole vain ihmistenpäiviä?

Onnellista naistenpäivää kaikille sukupuolille! Tässä keskeneräisessä maailmassa minua lohduttaa, että on myös miestenpäivä ja transfobianvastainen päivä. Ehkä joskus näitä päiviä ei enää tarvita, tai niiden merkitys on oikeasti vain kukkien ja lahjojen antamisessa. Ja siitä tulikin mieleeni, että pienen askeleen kohti tasa-arvoismepaa maailmaa voi tehdä sijoittamalla lahjarahat Naistenpankkiin!

Terveisin Verkkotoimittajanretku

Mikä on se, joka kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas?

Aurinko väijyy jo kaikkialla.

Mitään uutta auringon alla? No ainakin se, että aurinko on jälleen keskuudessamme. Täällä pääkaupunkiseudulla se näyttäytyy jo seitsemältä aamulla ja menee jälleen piiloon vasta kuudelta illalla. Valoisaa aikaa on huikeat 11 tuntia. Toista se oli vielä muutama kuukausi sitten.

Aurinko on katala näillä leveyspiireillä minunkaltaisilleni, joiden keho ja mieli reagoivat valon määrään. Juuri, kun olin tottunut jatkuvaan pimeyteen, valo palaakin taas, TA-DAA, ja kehopoloiseni menee shokkiin, koska se on vielä ohjelmoitunut elämään pimeässä. Mielikin on vielä pimeänä ja kokee ristiriitaa, kun aurinko kuitenkin paistaa.

Ääripäästä toiseen joutuvat aivot sahaamaan ja säätämään kehon ja mielen toimintoja oikukkaan auringon takia. Pitäisi kaiketi harkita muuttoa leveyspiireille, joissa valon määrä vuorokautta kohden on vakio. Ehkä joskus sitten, toistaiseksi valitsen elää tässä jatkuvassa valon ja pimeyden shokkihoidossa.

Tervetuloa vaan takaisin talvilomilta aurinko, kyllä minä tähän taas totun. Kuten eräs parrakas, pitkätukkainen mies sanoi: "Here comes the sun, and I say it's allright."


Kevätväsymyksen iskiessä voi kaikki tuntua tältä. Elä ja ole siis tässä ja nyt, sillä auringon nousemisille ja laskemisille et voi mitään, itsellesi voit. 

Terveisin Verkkotoimittajanretku

P.S. Vastaus otsikon kysymykseen on "aurinko".